Sammutuspeite ja palovaroitin kuuluvat turvalliseen kotiin

Koska olet viimeksi tarkistanut, löytyykö kodistasi alkusammutusvälineet? Jos kotona poltetaan kynttilöitä sekä käytetään tulisijoja, on ensiarvoisen tärkeää, että palohälytin on asennettu joka huoneeseen ja häkävaroitin tulisijan läheisyyteen. Myös alkusammutukseen sopivat välineet on hyvä olla käden ulottuvilla, jos tuli uhkaa levitä. Kuva Joonas Brandt, Suomen Punainen Risti.

Palovaroittimen kiinnitys

Palovaroitin kannattaa asentaa katossa sellaiseen paikkaan, josta varoitin havaitsee savun ensimmäisenä. Muistathan, että palovaroittimia tulee olla yksi jokaista 60 neliömetriä kohden sekä vähintään yksi joka kerroksessa. Meiltä löydät palovaroittimet 10 vuoden paristolla, joten patterinvaihtoa ei tarvitse miettiä vaan koko varoitin vaihdetaan uuteen pariston tyhjennyttyä. Tällainen varoitin on kätevä esimerkiksi iäkkäälle ihmiselle, joka ei voi kiivetä vuosittain paristoa vaihtamaan. Varoitin löytyy valkoisena sekä tyylikkäänä mustana. Palovaroittimen magneettikiinnike helpottaa asennusta. Häkävaroittimemme toimii myös 10 vuoden akulla ja sellainen olisi hyvä löytyä jokaisen tulisijan lähettyviltä. 

  1. Palovaroitin 10 vuoden paristolla
    Palovaroitin 10 vuoden paristolla
    21,90 €
  2. Musta optinen palovaroitin on tyylikäs kodin turvaväline
    Palovaroitin 10 vuoden paristolla, musta
    24,00 €
  3. Magneetilla kiinnität palovaroittimen helposti kattoon
    Magneettikiinnitin palovaroittimille
    7,00 €
  4. Häkävaroitin 10 vuoden akulla
    Häkävaroitin 10 vuoden paristolla
    35,00 €

Tyylikäs sammutuspeite sammuttaa palon tehokkaasti

Sammutuspeite on tehokas ja helppokäyttöinen sammutusväline. Säilytä sitä paikassa, jossa on riski palon syttymiselle, kuten keittiön läheisyydessä. Voit lukea sammutuspeitteen käyttöohjeet  pelastustoimi.fi-sivuilta. Meiltä löydät kauniita, kuosillisia sammutuspeitteitä, joiden sisään kätkeytyy täysin pätevä palonkestävä kangas alkusammutukseen. Tätä alkusammutusvälinettä kehtaa pitää esillä paraatipaikalla keittiössä tai takan vieressä! Perinteinen punainen löytyy tietysti myös valikoimasta ja sopii hyvin esimerkiksi autoon, autotalliin tai veneeseen.

  1. Sammutuspeite Koivu
    Sammutuspeite Koivu
    27,00 €
  2. Sammutuspeite Foxy
    Sammutuspeite Foxy
    27,00 €
  3. Hibiscus-sammutuspeitteessä on hillitty harmaa-valkoinen kukkakuosi
    Sammutuspeite Hibiscus
    27,00 €
  4. Sammutuspeite Suomu
    Sammutuspeite Suomu
    27,00 €
  5. Sammutuspeite Koivu valko-hopea
    Sammutuspeite Koivu valko-hopea
    27,00 €
  6. Sammutuspeite SPR
    Sammutuspeite SPR
    22,00 €

Koulutusta paloturvallisuudesta

Paloturvallisuustaitoja voit oppia Punainen Risti Ensiavun SPR Turvapassi® -koulutuksessa, joka on organisaatioille suunnattu työpäivän mittainen turvallisuuskoulutus. Koulutus sisältää paloturvallisuusosaamisen lisäksi hätäensiavun perusteet sekä työturvallisuusosaamisen vahvistamisen, ja siitä saatava pätevyystodistus on voimassa kolme vuotta. Koulutus on suunnattu organisaatioille, joissa halutaan varmistaa osaaminen ja rohkeus tunnistaa ja toimia erilaisissa tilanteissa. Tutustu lisää ja varaa koulutus: https://ensiapukoulutus.fi/tilauskoulutus/spr-turvapassi/

Tuotteet
Toggle Nav