Tänä jouluna valikoimassamme on paljon uutta ja ihanaa kotiin ja lahjaksi annettavaa. Mikään ei kuitenkaan ole kallista, vaan joulun voi tehdä pienelläkin budjetilla ja samalla auttaa apua tarvitsevia. Eli ostokset kannattaa keskittää Punaisen Ristin verkkokauppaan.
Sauna kuuluu jouluun
Sauna on olennainen osa joulun viettoa ja nyt voit antaa lahjaksi Punaisen Ristin verkkokaupan omia saunatekstiilejä! Tuotesarjamme Avun askel pohjautuu kuosiin, jossa avun eri tasot yhdistyvät saumattomasti toisiinsa. Kuosi on klassisen kaunis ja muistuttaa hieman kukonaskelta. Avun askel -saunatekstiilit on kudottu kierrätyspuuvillasekoitteesta. Laudeliina sekä kahden pefletin pakkaus tuovat hetkessä saunaan uutta ilmettä ja sopivat lahjaksi jokaiselle saunojalle.
Olemme täydentäneet saunatuotevalikoimaa vielä saunatyynyillä, pyyhkeillä ja kylpytakeilla, jotta tuotteistamme saa koottua ihanan sauna-aiheisen joululahjasetin. Tuotteet ovat miellyttävää kennokangasta, joka on aiemmin tunnettu nimellä vohvelikangas. Kierrätyspuuvillaisille Rento-sarjan tuotteille on ominaista kankaan pehmeys ja eloisa tekstuuri. Lahjasetin voi vielä täydentää vartaloharjalla, joka kuorii kevyesti ja virkistää verenkiertoa. Ihana lahjakokonaisuus tuo lempeän löylyhetken!
-
Normalpris 19,90€Enhetspris /Otillgänglig
Peflett, Hjälpande steg, 2 st.
Normalpris 19,90€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 12,90€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 14,90€Enhetspris /OtillgängligHandduk Rento 50 x 70 cm, naturvit
Normalpris 8,95€Enhetspris /OtillgängligBadhandduk Rento 90 x 180 cm, naturvit
Normalpris 21,95€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 40,00€Enhetspris /OtillgängligIhania pehmeitä paketteja
Pehmeätkin paketit kuuluvat kuusen alle, sillä nämä asusteet ilahduttavat saajaa varmasti. Edellisten joulujen hittituotteet löytyvät edelleen valikoimastamme, eli kotimaisesta merinovillaneuloksesta valmistetut pipo, pääpanta, ranteenlämmittimet sekä tuubihuivi. Useita kauniita värejä!
Muumisukat lämmittävät joka jalassa ja piristävät päivää. Joustavat koot sopivat useimpiin jalkoihin koululaisesta ikäihmiseen. Muumipaidoistammekin löytyy mallit aikuisille ja lapsille.
Heijastavat hanskat ja rukkaset pitävät kädet lämpiminä ulkoillessa ja näkyvyyden kunnossa pimeälläkin.
-
Normalpris 25,00€Enhetspris /Otillgänglig
Strumpor Snusmumriken, storlek 40-45
Normalpris 10,00€Enhetspris /OtillgängligStrumpor Snusmumriken, storlek 36-42
Normalpris 10,00€Enhetspris /OtillgängligStrumpor Snusmumriken, storlek 33-35
Rabatterat pris 4,90€ Normalpris 7,00€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 17,90€Enhetspris /OtillgängligReflekterande handskar för barn, lime
Rabatterat pris 12,25€ Normalpris 17,50€Enhetspris /OtillgängligReflekterande handskar för barn, pink
Rabatterat pris 12,25€ Normalpris 17,50€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 25,00€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 25,00€Enhetspris /OtillgängligTubhalsduk av merinoull, beige
Normalpris 25,00€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 27,00€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 27,00€Enhetspris /OtillgängligRabatterat pris 20,00€ Normalpris 28,20€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 37,00€Enhetspris /OtillgängligKauniit talviset kuosit tekevät sammutuspeitteestä osan sisustusta
Paloturvallisuus sopii joulun aikaan, sillä avotuli ja kynttilät ovat jouluna osa tunnelmaa monissa kodeissa. Sammutuspeite on hyvä olla käden ulottuvilla alkusammutukseen, jos tuli ei pysy hallinnassa. Sammutuspeitteen ei tarvitse kuitenkaan latistaa tunnelmaa, koska sen suojapussi voi olla kauniisti kuvitettu! Tässä uutuuksiamme paloturvallisuuteen.
-
Normalpris 27,00€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 27,00€Enhetspris /Otillgänglig
Kolmonoxidalarm med 10 års batteri
Normalpris 35,00€Enhetspris /OtillgängligBrandvarnare med 10 års batteri
Normalpris 21,90€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 7,00€Enhetspris /OtillgängligKynttilät ja koristeet talven juhlaan
Laadukkaat, kotimaiset Desicon kynttilät palavat tasaisesti ja pitkään. Saat kauniin talvisen asetelman yhdistämällä kynttilöihin tyylikkään korin sekä suloiset punatulkkukoristeet. Näistä muodostuu myös ihana lahjakori kuusen alle!
Muumien ystävälle kattauksen tekevät tietysti Muumi-mukit, miksei joulunakin. Mukeja on myös ihana antaa lahjaksi. Uudet Avun askel -lautasliinamme täydentävät kattauksen.
-
Rabatterat pris 14,32€ Normalpris 17,90€Enhetspris /Otillgänglig
Dekoration Domherre 4 st i förpackning
Rabatterat pris 8,00€ Normalpris 10,00€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 15,00€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 10,99€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 34,50€Enhetspris /OtillgängligRabatterat pris 37,80€ Normalpris 50,40€Enhetspris /OtillgängligMuminset mugg 0,3 l + tallrik 15 cm ABC
Rabatterat pris 33,75€ Normalpris 45,00€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 3,50€Enhetspris /OtillgängligPaketointi on helppoa lahjakassien avulla
Mikä olisikaan helpompaa kuin sujauttaa lahjat kauniisiin lahjakasseihin? Mukaan voit laittaa kortin, jossa kerrot miksi lahjan saaja on sinulle tärkeä. Paketointi on nopeaa ja jää enemmän aikaa muihin jouluvalmisteluihin.
Puinen koriste somistaa lahjapaketin ja sen voi ripustaa kuuseen, ikkunaan tai vaikka ovenkahvaan tuomaan joulutunnelmaa. Puiset koristeemme on valmistettu männystä.
-
Normalpris 7,40€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 7,40€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 2,95€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 2,95€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 2,95€Enhetspris /OtillgängligRabatterat pris 14,32€ Normalpris 17,90€Enhetspris /OtillgängligRabatterat pris 4,80€ Normalpris 6,00€Enhetspris /OtillgängligRabatterat pris 2,32€ Normalpris 2,90€Enhetspris /OtillgängligRabatterat pris 2,32€ Normalpris 2,90€Enhetspris /OtillgängligNormalpris 2,95€Enhetspris /Otillgänglig
Auta meitä auttamaan
Suomen Punainen Risti on valmiudessa auttamaan myös jouluna. Tukemalla toimintaamme autat meitä auttamaan. Ostamalla tuotteitamme olet jo osa avun ketjua. Voit tukea meitä myös ostamalla lahjaksi Vaikuttavan lahjan tai Hyvien tekojen joulukalenterin. Voit myös lähettää Punaisen Ristin joulukortin, sähköisesti tai perinteisesti postissa. Kiitos että olet mukana!
Bonusvinkki! Joulun parhaat second hand -lahjaideat löydät SPR Kontin verkkokaupasta!
Tehdään yhdessä hyvä joulu!
Din kundvagn
-
Pålitlig
Pålitliga och noggrant utvalda produkter.
-
Aktiv
Stöd för hjälparbete – Genom att köpa stöder du Röda Korsets verksamhet i Finland.
-
Inhemsk
Snabb och inhemsk leverans från Tammerfors. Det finns riktiga människor i vår kundtjänst.
-
Mångsidig
Brett utbud – Första hjälpen- och säkerhetsprodukter, produkter för hemmet och även som presenter.
Välj alternativ