Tänä jouluna valikoimassamme on paljon uutta ja ihanaa kotiin ja lahjaksi annettavaa. Mikään ei kuitenkaan ole kallista, vaan joulun voi tehdä pienelläkin budjetilla ja samalla auttaa apua tarvitsevia. Eli ostokset kannattaa keskittää Punaisen Ristin verkkokauppaan.
Sauna kuuluu jouluun
Sauna on olennainen osa joulun viettoa ja nyt voit antaa lahjaksi Punaisen Ristin verkkokaupan omia saunatekstiilejä! Tuotesarjamme Avun askel pohjautuu kuosiin, jossa avun eri tasot yhdistyvät saumattomasti toisiinsa. Kuosi on klassisen kaunis ja muistuttaa hieman kukonaskelta. Avun askel -saunatekstiilit on kudottu kierrätyspuuvillasekoitteesta. Laudeliina sekä kahden pefletin pakkaus tuovat hetkessä saunaan uutta ilmettä ja sopivat lahjaksi jokaiselle saunojalle.
Olemme täydentäneet saunatuotevalikoimaa vielä saunatyynyillä, pyyhkeillä ja kylpytakeilla, jotta tuotteistamme saa koottua ihanan sauna-aiheisen joululahjasetin. Tuotteet ovat miellyttävää kennokangasta, joka on aiemmin tunnettu nimellä vohvelikangas. Kierrätyspuuvillaisille Rento-sarjan tuotteille on ominaista kankaan pehmeys ja eloisa tekstuuri. Lahjasetin voi vielä täydentää vartaloharjalla, joka kuorii kevyesti ja virkistää verenkiertoa. Ihana lahjakokonaisuus tuo lempeän löylyhetken!
-
Laudeliina Avun askel-kuosilla 50 x 150 cm
Normaali hinta 19,90€Yksikköhinta /Ei saatavillaPefletit 2 kpl Avun askel-kuosilla 50 x 60 cm
Normaali hinta 19,90€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 12,90€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 14,90€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 8,95€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 21,95€Yksikköhinta /Ei saatavillaIhania pehmeitä paketteja
Pehmeätkin paketit kuuluvat kuusen alle, sillä nämä asusteet ilahduttavat saajaa varmasti. Edellisten joulujen hittituotteet löytyvät edelleen valikoimastamme, eli kotimaisesta merinovillaneuloksesta valmistetut pipo, pääpanta, ranteenlämmittimet sekä tuubihuivi. Useita kauniita värejä!
Muumisukat lämmittävät joka jalassa ja piristävät päivää. Joustavat koot sopivat useimpiin jalkoihin koululaisesta ikäihmiseen. Muumipaidoistammekin löytyy mallit aikuisille ja lapsille.
Heijastavat hanskat ja rukkaset pitävät kädet lämpiminä ulkoillessa ja näkyvyyden kunnossa pimeälläkin.
-
Merinovillaiset ranteenlämmittimet Lämpö, useita värejä
Normaali hinta 25,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 10,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaLasten muumisukat, Nuuskamuikkunen 33-35
Normaali hinta 4,89€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 17,90€Yksikköhinta /Ei saatavillaLasten heijastavat rukkaset, pinkki
Normaali hinta 12,25€Yksikköhinta /Ei saatavillaMerinovillapipo Lämpö, useita värejä
Normaali hinta 25,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaMerinovillapanta Lämpö, useita värejä
Normaali hinta 25,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaMerinovillatuubihuivi Lämpö, useita värejä
Normaali hinta 25,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaKotimaiset villasukat, harmaat
Normaali hinta 27,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaKotimaiset villasukat, punaiset
Normaali hinta 27,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 20,33€Yksikköhinta /Ei saatavillaMuumipaita Nuuskamuikkunen, beige
Normaali hinta 37,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaMuumipaita Nuotiolla, Navy blue
Normaali hinta 37,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaHeijastavat topparukkaset aikuisille
Normaali hinta 21,90€Yksikköhinta /Ei saatavillaKauniit talviset kuosit tekevät sammutuspeitteestä osan sisustusta
Paloturvallisuus sopii joulun aikaan, sillä avotuli ja kynttilät ovat jouluna osa tunnelmaa monissa kodeissa. Sammutuspeite on hyvä olla käden ulottuvilla alkusammutukseen, jos tuli ei pysy hallinnassa. Sammutuspeitteen ei tarvitse kuitenkaan latistaa tunnelmaa, koska sen suojapussi voi olla kauniisti kuvitettu! Tässä uutuuksiamme paloturvallisuuteen.
-
Sammutuspeite Koivu musta-valkoinen
Normaali hinta 27,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 35,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 21,90€Yksikköhinta /Ei saatavillaKynttilät ja koristeet talven juhlaan
Laadukkaat, kotimaiset Desicon kynttilät palavat tasaisesti ja pitkään. Saat kauniin talvisen asetelman yhdistämällä kynttilöihin tyylikkään korin sekä suloiset punatulkkukoristeet. Näistä muodostuu myös ihana lahjakori kuusen alle!
Muumien ystävälle kattauksen tekevät tietysti Muumi-mukit, miksei joulunakin. Mukeja on myös ihana antaa lahjaksi. Uudet Avun askel -lautasliinamme täydentävät kattauksen.
-
Kruunukynttilät 7 kpl, punainen
Normaali hinta 15,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 10,99€Yksikköhinta /Ei saatavillaYhdessä-kruunukynttilälahjapakkaus
Normaali hinta 34,50€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 50,40€Yksikköhinta /Ei saatavillaABC Muumimuki & lautanen lahjapakkaus
Normaali hinta 45,00€Yksikköhinta /Ei saatavillaNormaali hinta 3,50€Yksikköhinta /Ei saatavillaPaketointi on helppoa lahjakassien avulla
Mikä olisikaan helpompaa kuin sujauttaa lahjat kauniisiin lahjakasseihin? Mukaan voit laittaa kortin, jossa kerrot miksi lahjan saaja on sinulle tärkeä. Paketointi on nopeaa ja jää enemmän aikaa muihin jouluvalmisteluihin.
Puinen koriste somistaa lahjapaketin ja sen voi ripustaa kuuseen, ikkunaan tai vaikka ovenkahvaan tuomaan joulutunnelmaa. Puiset koristeemme on valmistettu männystä.
Auta meitä auttamaan
Suomen Punainen Risti on valmiudessa auttamaan myös jouluna. Tukemalla toimintaamme autat meitä auttamaan. Ostamalla tuotteitamme olet jo osa avun ketjua. Voit tukea meitä myös ostamalla lahjaksi Vaikuttavan lahjan tai Hyvien tekojen joulukalenterin. Voit myös lähettää Punaisen Ristin joulukortin, sähköisesti tai perinteisesti postissa. Kiitos että olet mukana!
Bonusvinkki! Joulun parhaat second hand -lahjaideat löydät SPR Kontin verkkokaupasta!
Tehdään yhdessä hyvä joulu!
Ostoskorisi
-
Luotettava
Luotettavat ja tarkasti valikoidut tuotteet.
-
Vaikuttava
Tuki auttamiselle – Ostamalla tuet Punaisen Ristin auttamistyötä Suomessa.
-
Kotimainen
Ripeä ja kotimainen toimitus Tampereelta. Asiakaspalvelussamme on oikeita ihmisiä.
-
Monipuolinen
Laaja valikoima – Ensiapu- ja turvatuotteita, tuotteita kotivaraan ja myös lahjaksi.
Valitse vaihtoehdot