Lahjavinkit isänpäivään

Isänpäivää juhlitaan sunnuntaina 10. marraskuuta. Isät ovat lahjansaajana haastava ryhmä, monesti he eivät tarvitse mitään eivätkä halua mitään hössötyksiä. Mutta meiltä löydät lahjavinkit sellaisellekin isälle, joka ei vielä tiedä näitä tuotteita tarvitsevansa! Ostamalla meiltä tuet myös toimintaamme Suomessa ja olet mukana auttamassa.

Vinkit kotona timprailevalle isälle

Työkalut ja tekniset vempaimet ovat monelle isäihmiselle tärkeitä. Meiltä löytyy vempaimia paloturvallisuuteen ja vesivahinkojen ehkäisyyn, joita isän on mukava asennella paikalleen.

Monitoimityökalumme on laadukas mutta edullinen lahjaidea isälle, joka puuhastelee ja korjailee mielellään. Monitoimityökalu on aina käden ulottuvilla pieniin askareisiin. Hiutale-monitoimityökalu kulkee vaikka avainnipun mukana ja silläkin onnistuu pienet fiksaukset. Esimerkiksi pyöräillessä tämä työkalu on hyvä olla mukana; sillä kiristyy erikokoiset pultit ja mutterit näppärästi ja nopeasti. 

Otsalamppu on hyödyllinen apuväline myös kaikenlaiseen timpraamiseen. Se helpottaa näkemistä jos pitää vaikka kömpiä auton alle tarkistamaan öljypohjan kunto tai vaihtaa sulake, kun koko talo pimenee kertaheitolla.

  1. Musta optinen palovaroitin on tyylikäs kodin turvaväline
    Palovaroitin 10 vuoden paristolla, musta
    24,00 €
  2. Palovaroitin 10 vuoden paristolla
    Palovaroitin 10 vuoden paristolla
    21,90 €
  3. Häkävaroitin 10 vuoden akulla
    Häkävaroitin 10 vuoden paristolla
    35,00 €
  4. Monitoimityökalu All-in-one, 12 toimintoa
    Monitoimityökalu All-in-one, 12 toimintoa
    50,50 €
  5. Otsalamppu CREE XM-L T6 LED
    Otsalamppu CREE XM-L T6 LED
    15,00 €
  6. Monitoimityökalu Lumihiutale
    Monitoimityökalu Lumihiutale
    8,60 €

Vinkit saunovalle isälle

Saunatekstiilimme Avun askel -kuosilla ovat oiva lahja isänpäivään. Tyylikäs ja ajaton kuosi harmaan eri sävyillä tuo harmonista tunnelmaa saunahetkeen. Voit valita joko pitkän laudeliinan tai kahden pefletin pakkauksen. Lahjapakettia voi täydentää vaikka hamam-pyyhkeellä sekä vartaloharjalla.

Pehmeä Kenno-kylpytakki on mukava pukea päälle saunan jälkeen, tai kukapa estää kotoilemasta kylpytakki päällä muutenkin. Mukavaa sen olla pitää!

  1. avun askel saunatekstiili
    Laudeliina Avun askel 50 x 150 cm
    20,90 €
  2. pefletit, saunatekstiilit, avun askel
    Pefletti 2 kpl Avul askel
    20,90 €
  3. Vartaloharja bambua ja luonnonharjasta
    Vartaloharja Rento
    13,05 €
  4. Harmaa-valkoraidallinen Hamam-kylpypyyhe
    Hamam-pyyhe 80x150, harmaa
    16,90 €
  5. Rento kylpytakki, tummanharmaa vohvelikangas
    Kylpytakki Rento, tummanharmaa
    Alkaen 40,00 €
  6. Luonnovaalea kylpytakki on mukavaa vohvelikangasta.
    Kylpytakki Rento, luonnonvaalea
    Alkaen 40,00 €
  7. Vohvelikankaiset kylpypyyhkeet vaalean värisenä ja harmaana Punaisen Ristin kaupasta.
    Kylpypyyhe Rento 90 x 180 cm
    Alkaen 21,95 €
  8. Rento käsipyyhkeet vohvelikangasta vaalean ja harmaan värisenä Punaisen Ristin kaupasta.
    Käsipyyhe Rento 50 x 70 cm
    Alkaen 8,95 €

Vinkit autoilevalle isälle

Onnettomuuden sattuessa ensiapulaukun lisäksi muutamat muut turvavarusteet ovat ensisijaisen tärkeitä ja voivat auttaa merkittävästi vammojen ensiavussa ennen kuin ambulanssi saapuu paikalle. Huomioliivi tulee olla joka autossa, jos joutuu pysähtymään pimeälle maantielle onnettomuuden, rengasrikon tai auton vian takia. Ja löytyykö seuraavia isän autosta?

Lievissäkin vammoissa lämpimänä pysyminen on hyvin tärkeää, kun odotellaan avun saapumista paikalle. Siihen auttaa pieneen tilaan menevä avaruuslakana.

Turvavyöleikkuri kannattaa sijoittaa autossa kuljettajan käden ulottuville, siten sen saa käsiinsä helposti ja voi leikata jumittuneen turvavyön onnettomuustilanteessa. Hätätyökalulla saa rikottua auton ikkunat, jotta pääsee ulos vaikka ovi ei aukeaisi. Valon voi laittaa vilkkumaan ja kiinnittää turvavasaran magneetilla autoon, jotta ambulanssin on helpompi havaita ajoneuvo pimeällä. Ladattavassa työkalussa on myös taskulampputoiminto, jonka valossa voi vaihtaa renkaan pimeällä maantiellä.

Parkkikiekosta löytyvät ohjeet hätätilanteeseen, joita noudattamalla voi olla helpompi soittaa apua ja toimia johdonmukaisesti yllättävässä ja järkyttävässäkin tilanteessa. Tuulilasinsuoja pelastaa arkiset pakkasaamut: se estää lumen ja jään kiinnittymisen auton tuulilasiin ja nopeuttaa liikkeellelähtöä. 

  1. SPR:n ensiapulaukut ovat laadukkaita, asiantuntijoiden suunnittelemia!
    SPR Ensiapulaukku yleiskäyttöön
    45,90 €
  2. Avaruuslakana eli suojapeite
    Avaruuslakana
    15,50 €
  3. Hätätyökalu retkivalo ladattava
    Ladattava retkivalo / hätätyökalu
    29,99 €
  4. Turvaleikkuri
    Turvaleikkuri
    3,15 €
  5. Punaisen Ristin parkkikiekossa on mukana ohjeet kuinka toimia hätätilanteessa.
    Parkkikiekko-jäänraaputin
    5,20 €

Vinkit ulkoilevalle ja luonnossa reippailevalle isälle

Retkeilytuotteissamme on hyvä valikoima, josta valita isälle lahja, jota ei vielä kaapeista löydy. Lahjasetin voi koota vaikka teemalla nuotiokahvit risukeittimellä tai talvinen ulkoilu. Retkeilyvarusteistamme löytyy kivoja tuotteita monenlaiseen tekemiseen!

Merinovillaiset asusteet Lämpö-tuoteperheessämme ovat yhdenkoon tuotteita, jotka sopivat myös miehille. Joustava merinovillaneule on miellyttävä ihoa vasten ja siirtää kosteutta poispäin, joten se on rivakkaankin reippailuun lämmin ja hengittävä materiaali.

  1. Puinen kuksa Punaisen Ristin logolla.
    Kuksa SPR 1,6 dl
    14,90 €
  2. Risukeitin
    Risukeitin
    25,20 €
  3. Termospullo SPR
    Termospullo SPR
    24,00 €
  4. Pakkauksessa kolme erikoista kuivapussia suojaamaan retkeilijän varusteita.
    Kuivapussit 3 kpl/pakkaus
    13,05 €
  5. Kirkkaanpunainen merinovillapipo
    Merinovillapipo Lämpö
    Alkaen 25,00 €
  6. Punaiset merinovillaiset ranteenlämmittimet
    Ranteenlämmittimet Lämpö
    Alkaen 25,00 €
  7. Kirkkaanpunainen merinovillainen tuubihuivi
    Merinotuubihuivi Lämpö
    Alkaen 25,00 €
  8. Liukuesteet Atom
    Liukuesteet Atom
    Alkaen 8,90 €
  9. Jäänaskaleissa mukana pilli ja kompassi.
    Jäänaskalit pillillä
    12,10 €

Heijastavat lahjavinkit isälle

Tutkimusten mukaan suomalaisista vain hieman yli puolet käyttää heijastimia pimeään vuodenaikaan. Siksipä isälle voi antaa lahjaksi kivan heijastavan tuotteen, joka menee heti käyttöön koska se on helppo muistaa ottaa mukaan ulos lähdettäessä. Heijastava asuste on myös mukava ja lämmittävä, joten sillä on monia muitakin hyviä ominaisuuksia kuin pelkkä heijastavuus. Heijastava repunsuoja taas on näppärä, koska se toimii samalla sadesuojana. Heijastava tikkiliivi on lämmin ja perinteistä heijastinliiviä tyylikkäämpi vaihtoehto.

  1. Heijastavasta materiaalista valmistettu lippalakki.
    Heijastava lippalakki
    15,90 €
  2. Heijastavat sormikkaat fleecevuorella
    Heijastavat sormikkaat fleecevuorella
    Alkaen 17,90 €
  3. Heijastavat rukkaset aikuisille (norm. 21,90 €)
    Heijastavat rukkaset aikuisille (norm. 21,90 €)
    Alkaen 21,90 €
  4. Heijastava tikkiliivi unisex (norm.39,90 €)
    Heijastava tikkiliivi unisex (norm.39,90 €)
    Alkaen 29,89 € Normaalihinta 39,90 €

Isälle, jolla on jo kaikkea

Punaisen Ristin aineettomat Vaikuttavat lahjat sopivat myös isälle, jolla on jo kaikkea tarpeellista tavaraa. Vaikuttava lahja on konkreettista apua hädässä olevalle. Samalla annat läheisellesi arvokkaan ja arvostavan viestin. Asetutte heikomman puolelle yhdessä; autatte hädässä olevan uuteen alkuun. Vaikuttavan lahjan voi antaa painettuna korttina tai sähköpostiin lähetettävänä e-korttina.

  1. Anna lahjaksi ruokapaketti perheelle. Aineeton lahja.
    Ruokapaketti perheelle, e-kortti, 35 €/kpl
  2. Anna lahjaksi äitiyspakkaus katastrofin keskelle. Aineeton lahja,
    Äitiyspakkaus katastrofin keskelle, e-kortti, 17 €/kpl
  3. Anna lahjaksi puhdasta vettä. Aineeton lahja.
    Puhdasta vettä lapselle, e-kortti, 15 €/kpl
  4. Anna lahjaksi elinkeino naiselle. Aineeton lahja.
    Elinkeino naiselle, e-kortti, 100 €/kpl
  5. Anna lahjaksi terveyttä lapsille. Aineeton lahja.
    Terveyttä lapsille, e-kortti, 60 €/kpl

Hyviä yhteisiä hetkiä isänpäivänä!

Tuotteet
Toggle Nav